sunnuntai 26. helmikuuta 2012

MINÄ OLEN SUOMEN VAARALLISIN LÄHIÖ

Tunnen oloni rikkaaksi, taskussa lojuu kolmekymmentäyksi euroa kuusikymmentä senttiä, enkä ole tehnyt mitään ansaitakseni ne. Voin huoletta ostaa kalliimpaa tupakkaa, ja kalliimpaa kaljaa. Mutta kolmellakymmenelläyhdellä eurolla kuudellakymmenellä sentillä en kuitenkaan voi lähteä ulkomaille, en ostaa kotia, tai käydä oikeassa ravintolassa syömässä. Jos mä olisin oikeasti rikas, enkä vain tällälailla leikkisi, elämä olisi ehkä liian tylsää. Mitä mä tekisin, jos saisinkin kaiken mitä haluaisin? En tiedä, ei se olisikaan hauskaa, vaikka siitä toisinaan haaveileekin kysellessään kadulla kolikoita viinipulloon. Niin varmasti moni muukin haaveilee. Ne, joilla ei ole kotia, johon mennä. Ne, jotka joutuvat varastamaan ruokansa. Ne, jotka poliisi jälleen kerran korjasi putkaan, tai ne, jotka taas vietiin ambulanssilla sairaalaan paikkaamaan päätä, joka osui asfalttiin. Jos mä olisin rikas, mä ostaisin jokaiselle niistä kodin, ja mä ostaisin ruokaa ja maksaisin sairaalakulut. Mutta en mä ole, ja oikeasti rikkaat eivät kuitenkaan tahdo auttaa. Niiden varallisuus ei ylety omaa vatsalaukkua ja omaa bensatankkia pidemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti