tiistai 8. marraskuuta 2016

KANTAVANA TUNNELMANA

Eilisen kukkia käsissä ja kaulalla, huudan sinua jonkun toisen äänellä. Ehkä olemme tämän kuluneen vuoden kirjoittaneet enteitä jostakin, ymmärtämättä sitä itsekään. En voi tietää mikä kolahduksista on merkityksellinen, mutten saa antaa yhdenkään livahtaa ohitsemme, entä jos se olisikin ollut juuri se pedon selkä, jota olet odottanut?

Mutta nyt, sulje silmäsi, minä se vain olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti