lauantai 31. joulukuuta 2016

kaksnollaykskuus


Tää vuosi on ollut:

– paljon Nick Cavea
– odottamattomia itkuja
– mieletön kissa
- turvonneita kasvoja ja kuolemanpelkoa
– tupakoinnin lopettamista ja aloittamista
– Patti Smithin kirjallisuutta
– kovia ja kiljua
– kännissä postaamista ja aamulla poistamista
– lohduttoman surkeita runoja
– törkeän huonoja hiilipiirroksia
– riittämättömyyden tunnetta
– rakkauskirjeitä
- jotain aivan omituista paskaa
– paskoja kohtaamisia
-mutta myös paljon hyviä,

ja ennen kaikkea paljon esimerkiksi näitä tyyppejä ja hyviäkin hetkiä:


Peeäs, sori paskoist kuvist. Kai.

tiistai 8. marraskuuta 2016

KANTAVANA TUNNELMANA

Eilisen kukkia käsissä ja kaulalla, huudan sinua jonkun toisen äänellä. Ehkä olemme tämän kuluneen vuoden kirjoittaneet enteitä jostakin, ymmärtämättä sitä itsekään. En voi tietää mikä kolahduksista on merkityksellinen, mutten saa antaa yhdenkään livahtaa ohitsemme, entä jos se olisikin ollut juuri se pedon selkä, jota olet odottanut?

Mutta nyt, sulje silmäsi, minä se vain olen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

keskiviikko 24. elokuuta 2016

MAGNEETTIKENTTIÄ

Kaaos jonka istutit minuun
miten myrskyisäksi minut teitkään
vereslihalle purrut sormenpäät
ja raapaleille kulutetut sääret

sinä olet minulle sateenkaarena hohtava hurrikaani
yhdessä me muodostamme 
sotaa edeltävän mustan paineen
tuhkaksi palaneet keuhkot
ja suudelmista rohtuneet huulet

sunnuntai 21. elokuuta 2016

EN MUISTA SUN NIMEÄSI

Kaunis katusoittaja, yöllinen ranskalaismies ja niin absurdi paluumatka, etten ole aivan varma sen todellisuudesta. En tiennyt kenenkään voivan olla niin humalassa, että unohtaa samalla sekunnilla, mitä juuri tapahtui. (Ranskalaismiehen viinapullolla saattaa olla asian kanssa jotakin tekemistä). Lopputuloksena lainarahoilla ostettuja levyjä ja kirjoja, suunnaton krapula ja uskomaton kaipuu jonnekin.

torstai 28. heinäkuuta 2016

AION ISTUA KOKO VIIKONLOPUN YKSIN HIEKKALAATIKOSSA

Tahtoisihan sitä olla Heli, Patricia tai edes Laura, mutta päädynkin aina vain olemaan se jolle nauretaan, yksi saatanan Matti ja kutakuinkin ikuinen luuseri. En usko sen auttavan, että huomenna lähden satojen ihmisten keskelle olemaan yksin(äinen). Mihin minä olen sotkenut itseni?

perjantai 15. heinäkuuta 2016

AIKOJA ANKEITA AIKEITA

Öisin ovat valvottaneet tunteet riittämättömyydestä, painajaiset aikojen takaa, sekä humalaiset hetket, jolloin muistan taas kirkkaammin kuin tahtoisinkaan. Olen ollut ahdistunut yksin, yhdessä, kotona ja muualla, ehkä myös hävennyt ja panikoinut itseni liki pyörryksiin (ja yrittänyt sanoa, etten minä tätä ole valinnut). 

Mutta kuitenkin: The Smithsiä laulava mies kioskin kulmalla, yhdessä kuljetut kilometrit vierailla kaduilla, rauhoittavat suomihitit ja kalliit kaljatuopit viimeisillä kolikoilla. Jos joskus jotain kaunistakin, niin ei tarvitse jatkuvasti irvistää itseinhosta.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

lauantai 4. kesäkuuta 2016

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

ITSEPETOSTA AAMUVIIDELTÄ


Minulla olisi tuhat kysymystä, joihin en saa vastausta. Tuhat kysymystä, joita en uskalla kysyä alle kahden promillen humalassa. Kerroin sulle, että nämä vuodet ovat olleet kuluttavimmat elämässäni, enkä edes muista mitä vastasit. Aamuviideltä mä itken parvekkeella ja

pelkäänkö mä kuolemaa pelkäänkö mä kuolemaa pelkäänkö mä kuolemaa.

Lausu mulle sanat, jotka tahdon kuulla. Valehtele mut pyörryksiin, ojenna mulle vaaleanpunaiset lasit ja suutele mut mustelmille. Juota mut humalaan, syötä mulle reseptilääkkeitä ja auta mua unohtamaan. Anna mun kaatua kasvot edellä asfalttiin, mutta älä jumalauta enää koskaan

kyllä mä pelkään kuolemaa kyllä mä pelkään kuolemaa kyllä mä pelkään kuolemaa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

NELJÄS KEVÄT


Siinä sä taas olet, kuin et koskaan poissa olisi ollutkaan. Keittiön ikkunassa sama maisema kuin vuosi sitten, kun tää koti oli vielä uusi, mut tarviiko joka kevät aina aloittaa alusta? Joo jag älskar dig mut riittääks se. Seuraavaa pohjakosketusta odotellessa, mutta jos ensin yrittäisi antaa tän uuden alun tulla.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

JOS


jos istuisi absinttisateessa, kunnes taivas putoaa
jos nukahtaisi humalassa nurmikolle
keskipäivällä
jos tilaisi gin tonicin ja viskin
jos eksyisi omalle takapihalleen
jos maalaisi maailmansa mustaksi
jos, jos, jos

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

MUSTA/MUSTEMPI/MUSTIN

Vaikka kuinka yrittäisin uskotella itselleni, suojeluvaistoilleni, ei mikään tule enää olemaan kuin ennen. Kaikkein pahinta on tuntea se tuskan värähdys hetkellä, jolloin jälleen kerran muistaa. Tuntee. Kuulee. Kysyy itseltään, kuinka monta kertaa voi antaa anteeksi, ennen kuin muuttuu ilmaksi? Entä miksen uskalla huutaa ääneen, että on vitun paha olla, etten tiedä miten helvetissä pitäisi olla? Silloin, kun katulamput palavat ja aurinko nousee, yritän unohtaa ja olla kysymättä itseltäni miksi.

(Kakstuhatkakstoista vedettiin matto alta,  kakstuhatkuustoista mureni koko peruskallio)

maanantai 1. helmikuuta 2016

VAIKKA UNOHTAISIT KAIKEN


Muistan meidän ensisuudelman, sen, jolloin istuin sun sylissäsi vuosisadan humalassa baarin nurkkapöydässä. Muistan, kuinka kerroit olevasi varma siitä, että Billy Corgan on avaruusolento ja mua nauratti. Muistan, kuinka kirjotin sulle puhelinnumeroni kajalilla, ehkä kuittiin, ja vasta sen jälkeen tajusin olevani yksin pakkasessa ilman taksirahaa ja itkin. Muistan, kuinka sulla oli tapana juoda siitä tietystä kahvikupista ollessasi mun luona. Muistan päivän, jolloin allekirjoitettiin ensimmäistä kertaa yhteinen vuokrasopimus ja sen jälkeen istuttiin alkukesän lämmössä jalkakäytävän reunalla. 

Nyt mä keitän sulle kahvia termospulloon, odotan sua kotiin ja toivon, että sanoisit sori, en mä tarkoittanut, tää on vaan pahaa unta. Sit mä avaisin silmät ja kaikki olisi taas niinkuin silloin kesämökillä kakstuhattakolmetoista. Vaikka mun keittämä kahvi maistuukin aivan biojätteeltä.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

TRUSTNO1


"Scully, you have to believe me. Nobody else on this whole damn planet does or ever will. You're my one in five billion"

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

24X24


Yhdessä yössä puoli tunteiden värikarttaa, lopulta jäljelle jää tyhjentävä hämmennys. Kuinka tähän on jälleen päädytty, odottamaan. Viissataaseitkytkuus tuntia lamauttavaa avuttomuutta ja terästettyä aamukahvia, musta tuntuu, että tää on tapahtunut ennenkin. Milloinkohan mä olen viimeksi nukkunut? Ajatus harhailee,

uskomattoman paska ajoitus tupakoinnin lopettamiselle.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

KAKSTUHATKUUSTOISTAMUSTA

Pieniä paloja rakkautta siellä, täällä. Voisilmäpullien keskiössä, ristikkolehtien sivuilla, joilla täydennän sanojasi. Suudelmissa otsallasi, silityksissä niskallasi, astioissa joita siivoan pois, jotta sun olisi mukavampi tulla kotiin.

Mutta riittäisikö sitä vähän mullekin, rakkautta. Ettei mun tarvitsisi itkeä yksin hiljaa kun olet jo nukahtanut. Hiljaa, etten vain herättäisi. Ettei mun tarvitsisi kirjoittaa listoja syistä, joista rakastan sua.