maanantai 5. tammikuuta 2015

KOLMESTI KUUSSA

Hetken oli turvallista kietoutua savuun, siihen samaan johon turvasin sinä mustan oksennuksen talvena. Savuverho laskeutui jälleen yhtä nopeasti, niin sä taas lupaat lupaat lupaat, ja mä itken niin kauan, että oksennan. Valvon niin monta yötä odottaen, etten enää tiedä kuka olen. Herätessä eteisen lattialta sä et ole vieläkään siinä, enkä tiedä mitä muuta voisin tehdä, kuin heittää tyhjät tölkit pöydältä alas huutaen. Syömättä, nukkumatta, paitaasi halaten mä taas odotan ja olen täysin sun armoillasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti