torstai 2. tammikuuta 2014

JÄÄHYVÄISET TURMELIJALLE; ÄLÄ RIKO MEITÄ ENÄÄ

Olisihan se pitänyt arvata, te ette mahdu samaan kaupunkiin. Vanhat valokuvat meistä saksittuna keittiön lattialla, puhelinnumero poistettu, kaikki hävitetty. Hei hei! Mä olen hiljaa. Pilaantunut, rikkinäinen, paatunut, ryytynyt. Ei nähdä enää, hakataan kun tavataan, tää päätös olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten, mutta mä olen heikko. Heikko, vaikka vahvaksi väittikin eräs. Ja niinä hetkinä kuvittelee Ian Curtisin istumaan keittiön pöydän ääreen, näyttämään synkältä ja polttamaan tupakkaa. Peilikuvana. Mua väsyttää, tuntuu haikealta rikkoa lupaukset toiselle, jotta voi täyttää toiselle annetut. Niin sen on kuitenkin oltava, hyvästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti