sunnuntai 14. joulukuuta 2014

MUSTIA HUULIA, VASTATUULIA

Veriset rystyset on tehty muistuttamaan kuluneista päivistä, kuolleet kukat vuosien takaisista hetkistä. Minä en pidä näistä äänistä, siksi juon itseni humalaan kellon näyttäessä vielä aivan liian aikaista. Silloin odotan sinua kotiin sumein silmin ja mietin, kuinka jaksan päivästä toiseen kirjoittaa rakkausrunoja meistä. Äänen särkyessä on pakko lopettaa puhelu, miksi on niin vaikea luottaa? Jos yhden ainoan päivän voisimme olla kuin normaalit ihmiset, saattaisin jaksaa hetken pidempään. Muutama tunti ilman promilleja, pelkoa, paskamaisia tekoja. Edes sekuntin verran jotakin aivan tavallista, niin epänormaalia. Vaikka purppuranpunainen sametti on kietovaa, kiehtovaa ja puoleensa vetävää, toivoisin toisinaan sen vain muuttuvan ja tuovan mukanaan toisenlaisen huomisen.  Tulethan jo kotiin, minä kaipaan sinua.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

KAKSIKYMMENTÄ

HUUTOJA KIVUSTA

Täydellisyyden taivoittelu on tuhoavaista: huutoa kylpyhuoneen lattialla ja räkälän nurkissa, itseinhoa ja kateutta juhlasaleissa, porttikongeissa. Sinipunaiset sääret ovat muistutus olemassaolostasi, aiheuttamastasi tuhosta. Läpinäkyvä pintaliitopyrkyri, niin kiero ja itsekäs. Se, jollaisen tasolle en koskaan vajoaisi on tehnyt minusta tyhjän. Jäin vaille itseäni, jätit tilalle suurta katkeruutta. Muista, muista, sinä olet jopa kauempana täydellisyydestä kuin minä, eikä sitä voi olla huomaamatta. 

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

RAKKAIMPANI, AHDISTUS


Tämä on kirje sinulle, rakkaani

Minä olen useasti vihannut sinua, viimeksi tänään. Muistatko kun aamulla yritit liekehtivänä päästä ulos rintakehästäni? Minä muistan, tunnen sinut tälläkin hetkellä. Et päästä minua ulos kodistani, saat minut vihaamaan itseäni, käsket minua oksentamaan. Jokainen aamu, jokainen ilta, sinä olet läsnä. Miksi edes puhut minulle? Sanot minulle, etten pärjää ilman sinua ja ystäviäsi, sanot minulle, että luovuuteni tyrehtyy ilman sinua. Taidat olla oikeassa, minä vihaan sinua, mutten tiedä mitä on elämä ilman sinua, pärjäisinkö? Sinun takiasi minä olen tänäänkin humalassa. Haista paska, vitun kusipää.

Rakkaudella,
sä tiedät kyl kuka, se oon mä täs

maanantai 15. syyskuuta 2014

PAPERISILPPURI

Minä työnsin sinut paperisilppuriin, työnsin sormeni paperisilppuriin, työnsin pääni paperisilppuriin. Oksensin toimistoroskikseen, katkoin mainoskuulakärkikynät ja saksin verhot lumihiutaleiksi. Laskuista lennokkeja, joku heitti postiluukusta paskaa. Minä työnsin sinut paperisilppuriin, vittuako siitäkin olisi pitänyt olla hyötyä?

Jään kuitenkin yksin keskipenkille vapisemaan.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

VITTU MÄ VIHAAN:

Vittu mä vihaan: lämmintä kaljaa, krapulaa, telttoja, bajamajoja, hellettä, jonoja, (vissyä), bändien missaamista, kaljojen loppumista, tavaroiden hukkaamista, ihmisten kadottamista. Ja vuoden päästä taas, mulla oli oikeesti helvetin hauskaa. (Mut enhän mä siitä jaksa kertoa)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

ME EI OLLA ENÄÄ

"Mehän kasvoimme yhteen, kuin eksyneet lapset"
Sä oot syöpä mussa, mä oon myrkkyä sulle. Mä en voi kuin jähmettyä pelosta kun sä kosket muhun katseiden välttäessä. Katsoa pois kun sä katsot mua sillä tietyllä tavalla. Itkeä kun sä puhut mulle kuolemasta. Etsisit elämäniloa jostakin, meidän aikamme oli jo, en voi pelastaa sua enää. Ja minä rakastan jo toista, sellaista jonka hengen puolesta en joudu pelkäämään sekunti toisensa jälkeen. Sinun vuoksesi pelkään edelleen, tulen aina pelkäämään.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

KUVIA JA TARINOITA LAPSUUDESTA

3.3.1998 "Suljen soittorasian koteloon. Maitopurkkilaatikko laulaa. Hilpeä kissa repii mukia. Lautasen verkkareihin laitan. Sokeri alkaa v:llä. Pegasos laulaa. Muki pelästyy. Pieru kakan saa. Purkki itkee. Kirjain lausuu. Kisu Viiru lähtee matkoilleen. Rasmus onkee yrittää saada kiinni. Lauta hyppää matkoille kaupungille. Ihminen loikkii maailmoille. Saapas Villee tutkii. Kirja saa lahjan peikolta. Maito haluaa vettä. Lehmä juo maitoa. Rahka haluaa mansikkaa, lintu itkee vauvoille."

5.3.1998 "Käärme sihisee. Pilvi on taivaan kuningas kun se haluaa. Kukka tarinan jälkeen perhonen lentää. Lehti vieras. Ruoka. Kynä pistelee haukkoja suuhunsa. Nojatuoli haluaa ruokaa. Paita laitetaan päälle, silmälasit silmille laitetaan. Kynä taas haluaa pistellä. Kirja vienostelee. Kissa haluaa ruokaa. Vauva itkee."

5.5.1998 "Lehmällä oli oma pää mutta vasalla ei. Talo oli niin kaukana, että nurmikkokin löytyi. Lehmien aita eikä pässit voineet olla hyviä"

31.10.1999 "Kasvoi puu mutta sen vieressä oli talo ja ovi oli talossa, ja kukko oli talon vieressä. Eräänä päivänä kukko kiekui näin 'KUKKOKIEKUU!!!' Kukko näki talon ja talossa oven. Kattoa hän ei mitenkään nähnyt. Joka yö hän katseli taivasta, ja joka päivä hän katsoi omenapuuta. Kukko halusi pilvihattaroita alas koska sillä oli nälkä. Päivällä se halus omenoita syödä, kun sillä oli nälkä päivällä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

ANTAKAA ARMOA, EI HÄN POHJIMMILTAAN OLE PAHA

Unissa juokseminen tuntuu hirveältä, yksin yöllä äänet kaikuvat päässä ja muuttavat muotoaan hirviöiksi. Kyllä minä tiedän, ketä syyttävä sormi ensimmäisenä osoittaa, ja kaikki kuiskii niin sen on oltava. Minulle hyvitykseksi riittävät kaksi sanaa, joita toisinaan huudat perääni. Minä tiedän, miltä tuntuu epätoivo, se on tarpeeksi. Onnen läikähdyksiksi kelpaavat kaksi nimeä vuokrasopimuksessa, kosketukseesi herääminen. Öinen juoksu ja painajaismaiset kaiut muuttuvat hetkessä pieniksi hymyiksi. Iltaisin palaan tummanpuhuviin ajatuksiin maailmasta, itsestäni. Meissä kaikissa on kaksi puolta, sen huomaaminen tuntui valaisevalta. Synkältä.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

POSTIA MENNEISYYDESTÄ

Vuosi sitten, yhdestoista toukokuuta. Kelasin elämää sellaisena kuin se oli silloin, ja mitä se tulisi olemaan vuoden kuluttua, nyt. En joutunut kodittomaksi sinä kesänä, vaikka niin pelkäsin. Koulusta en valmistunut, niinkuin arvelinkin. Maitokahvia juova poika palasi takaisin kotiin, ja teki musta niin onnellisen. Tällä kertaa se piti lupauksensa, luulen tosiaan tämän olevan onnellisuutta. Tajuaisin sen, jos lakkaisin etsimästä liikaa. Mä olen viestistäni päätellen ollut tajuttoman onneton ja hukassa. Päihteiden käyttöä en ole lopettanut, tai edes vähentänyt, senkin tiesin jo vuosi sitten. Ja se eräs, hän on elossa vieläkin. Vuosi sitten minä toivoin niin, hän itse ei sitä uskonut. Mutta kaikesta päätellen olen ollut vuosi sitten hyvin oikeassa siitä, mitä tänä keväänä tulisi tapahtumaan. Mä etsin vieläkin, ja olen aivan yhtä hukassa kuin silloinkin. Tässä ja nyt, mutten missään.

110513 "Mulla ei ole suunnitelmia, tai päämäärää. En tiedä, minne mä olen matkalla, ja löydänkö koskaan perille. Kaikki on sekavaa nyt, koska kaikki selviää? En usko, että vuoden kuluttua asiat ovat muuttuneet miksikään. Kukaan ei tiedä."

tiistai 22. huhtikuuta 2014

ENEMMÄN KUIN KESKIVERTO

Kuvat cee ihana Emmi
Sillä hetkellä se iski kasvoille, näin on juuri hyvä. Aavistuksen verran tuntui siltä, että tässä se nyt on, paras hetki elämässäni. Yritin tarttua siihen kiinni ja säilyttää ilon tunteen, jollaista en ole tuntenut aikoihin. Jos sen sulkisi tyhjään viinipulloon ja laittaisi hyllylle, sitä voisi katsella ja hymyillä. Aamun ensimmäisistä sekuneista sammumiseen saakka mä olin jumalauta onnellinen. Lauantai, joka oli enemmän kuin keskiverto, tehdään päivistä sellaisia useammin. Mulla on ympärilläni juuri ne ihmiset, joita tarvitsen. Niin paljon rakkautta ja kaljaa aamun ensi hetkistä alkaen.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

lauantai 8. maaliskuuta 2014

RAKAS ÄLÄ RIKO MINUA

Katsoin sinua, makasit siinä potkittavana. Mietin, että tässäkö tämä nyt on, kuoletko siihen silmieni alle enkä voi tehdä mitään auttaakseni. Yritin huutaa, ei se kuunnellut. Äitikin sanoi, olisinko voinut kantaa sitä taakkaa, että ne olisvat olleet viimeiset hetkesi, enkä soittanut puhelua, mutten tiennyt olisitko halunnut sitä. En tiedä mitä voimaa kiittäisin siitä, että olet vieläkin täällä. En tahdo enää katsoa sitä tyttöä kohtikaan, jonka vuoksi hän siinä oli, minun silmieni alla, syytön.

Ei, enkä tahdo enää koskaan nähdä erästä toistakaan. Poistu meidän elämästämme, en pyydä, huudan sinut helvettiin HUORA. Rakas, älä riko minua, sillä sinä olet se joka minut voi korjata. Niin paljon itseinhoa, vihaa, mustelmia ja haavoja. Mä heräsin tänäänkin humalassa, ajatus ei kulje mutta tässä mä silti kirjoitan itseäni vihaten. Niinhän mä tein eilenkin, havahduin yöllä lyöden itseäni ja itkien. Herätessäni löysin itseni lattialta mustelmilla ja haavoilla, ja niin, humalassa. Hymyile nyt oikein leveästi. Minä vihaan häntä ja itseäni. Ja sinuun, kulta, mä olen niin pettynyt.

lauantai 15. helmikuuta 2014

ÄLÄ LUOTA KUIN ITSEESI, SE SANOO

Tiistai,
päihde-epäily, viisi kerrosta alas ja yksi ylös. Siellä mua odotti se nainen, josta olen aina niin kovin pitänyt. Oletko sä miettinyt niitä hoitokuvioita? Se kysyy. Ja kyllä, tottakai mä olen miettinyt, kyllästymiseen saakka, mutta ne tahtoo mut vain irti humalasta, muttei omista ajatuksista. Lapsena vihasi päihteitä, typeränä esimurrosikäisenä ihaili päihteitä, toisen kymmenyksen lähestyessä on ehtinyt tuhota niillä liikaa. Piti tulla toimittaja, näyttelijä, muusikko ja radiojuontaja. Tulikin väliinputoaja, epäonnistunut ja rahaton. Silloin oli vielä aikaa unelmoida muustakin kuin maksetusta vuokrasta ja huomisen ruoasta.

Tuli torstai,
ja toi mukanaan kyyneleitä. Näin niissä kasvoissa sen pikkupojan, johon joskus tutustuin, enkä voinut kuin itkeä nähdessäni samassa ihmisessä sen kiharahiuksisen neljätoistavuotiaan, ja sen joka istuu sohvalla piikki ojossa käsivarressa. Niitä pieniä sekunteja joina murtuu hetkeksi, vaikka toivosta onkin jo luopunut. Turhaa, niin turhaa. Taas me puhuttiin siitä, mitä tulee tapahtumaan, eikä se tuntunutkaan yhtään levolliselta ajatukselta. Ei nyt, mutta ehkä vielä jonain päivänä.

lauantai 1. helmikuuta 2014

maanantai 20. tammikuuta 2014

KELLO TIKITTÄÄ MUT MÄ KELAAN SITÄ TAKAISIN

Minäkin tahdon nähdä ne värit. Purppuraa, keltaista, neonvihreää ja välkkyvää. Pakkasessa sukkahousut kastuneina kaljasta, en mä jaksaisi. Seinät tahriintuneena tahmeista pisaroista, en mä jaksaisi. Mut jos mä sanon etten jaksaisi, sen on oltava valhetta vähintään puoliksi. Veripisaroita kylpyhuoneen lattialla mä en tahtoisi, en omani tai kenenkään muun. Valoa kaipaisin, ja niitä värejä joita joskus kuvainnollisen sumuisina iltoina näin. Sitä muistoa aion vaalia, silloin kaikkialla oli vihreitä valoja ja me tanssittiin aina aamuun saakka.

Voi kulta, toisit edes punaviiniä!

maanantai 13. tammikuuta 2014

OLTAISKO KAIKKI ONNELLISIA, TAI AINAKIN ELOSSA

Mä soitin, meidän pitää puhua. Mä laitoin viestin, meidän pitää puhua. Mitä jos kävisikin niin, että yksiksi viimeisiksi sanoiksi jäisivät meidän ei pidä enää nähdä? Sitä en antaisi itselleni anteeksi milloinkaan. Mutta miten voisin pitää kaikki tyytyväisinä, itseni, meidät, sinut ja ne muut. Kun koskaan ei tahtoisi satuttaa ketään, muttei tiedä, kuinka sen voisi toteuttaa.

torstai 2. tammikuuta 2014

JÄÄHYVÄISET TURMELIJALLE; ÄLÄ RIKO MEITÄ ENÄÄ

Olisihan se pitänyt arvata, te ette mahdu samaan kaupunkiin. Vanhat valokuvat meistä saksittuna keittiön lattialla, puhelinnumero poistettu, kaikki hävitetty. Hei hei! Mä olen hiljaa. Pilaantunut, rikkinäinen, paatunut, ryytynyt. Ei nähdä enää, hakataan kun tavataan, tää päätös olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten, mutta mä olen heikko. Heikko, vaikka vahvaksi väittikin eräs. Ja niinä hetkinä kuvittelee Ian Curtisin istumaan keittiön pöydän ääreen, näyttämään synkältä ja polttamaan tupakkaa. Peilikuvana. Mua väsyttää, tuntuu haikealta rikkoa lupaukset toiselle, jotta voi täyttää toiselle annetut. Niin sen on kuitenkin oltava, hyvästi.