keskiviikko 25. syyskuuta 2013

EI SAA PASKOA HOUSUUN

Tältä näytti eilen ja taitaa näyttää tänäänkin, näillä mennään heihei jee känni. Ja heippa ootte paskaousuja.

torstai 19. syyskuuta 2013

NOUSE VITTU YLÖS, ME YRITETÄÄN VIELÄ

Jos vielä tänään korvaisin kaiken kahvilla, tupakalla ja kaljalla. Jos vielä joskus olisin tyytyväinen itseeni. Sisuskalut on käännetty huolesta ympäri, vaikka ne uskotteleekin, ettei tarvitsisi. Kyllä kaikki tietää, miten tää päättyy, mutten tahdo myöntää sitä itselleni. Tapahtuisi sitten edes jotakin ja pian, että voisin unohtaa huolen. Onneksi kaunis tulee pian kotiin, ei tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

TIEDÄN KYLLÄ SINUSTA

Olin jo unohtanut aution asunnon ahdistavuuden, en ole ollut täällä yksin enää. Nämä minuutit tuntuvat pelolta, harhaiselta. Onneksi se tulee tänään kotiin, en olisi uskaltanut nukkua ilman. Olen alkanut nähdä painajaisia, enkä ole uskaltanut nousta aamuisin. Päivät ovat tunkeutuneet öihin. Pelkään aina pahinta, jos mulle tehdään taas pahasti, vaikka tiedän ettei niin tule enää koskaan käymään. Pitäisi opetella tunteet uudestaan, olen köyhtynyt. Olisinpa enemmän sekaisin. Ja sit mä huusin, jumalauta et mä huusinkin.

maanantai 16. syyskuuta 2013

TOINEN JALKA HAUDASSA JA SADETAKKI PÄÄLLÄ

MAANANTAI

KASTELIN VIIMEISEN SÄTKÄPAPERIN ENKÄ NOUSSUT SÄNGYSTÄ

MELKEIN KAADOIN VIIMEISEN KALJAN HUITOESSANI JALOILLA ILMAA

TUNTUU TYHJÄLTÄ

MUT ON OLLUT PAHEMPIAKIN PÄIVIÄ

torstai 12. syyskuuta 2013

WE’RE ALL MAD HERE. I’M MAD. YOU’RE MAD.

Mustaa kahvii sätkii kiljuu kaljaa punkkuu. Hereillä, pysy hereillä vielä vähän. Katsellaan maailmaa omin silmin, ei anneta sen ympäröivän sokaista. Kaikki tää on mun päässä eikä se hellitä, mut se olen minä. Sinä, minä, hän. Jag, du, han. Ollaan vaan, mennään ja katsellaan. 

Mitäköhän niille kaikille kuuluu, ehkä pitäisi joskus soittaa. Mitä sulle kuuluu? Ei olla nähty vuoteen. Mut se on ehkä ihan ookoo, nykyisin on toisin. Ei oo enää mustaa lunta, mut vieläkin kaikki me päihdytään. Ei enää istuta niillä samoilla rappusilla, mutta rappusilla silti. Ne on eri, mut silti niin sama. Huomenna tahdon herätä humalassa keskipäivällä.