tiistai 29. tammikuuta 2013

SATASEITSEMÄN JA YKSI RINNAKKAISTODELLISUUTTA

Minussa asuu suuri viha, joka ei pääse pakenemaan ulos tulivuoren lailla. Sisäelinten nielemä huutava viha. Se tahtoo saksia maailman kappaleiksi ja repiä ihmissielut kahtia. Raastaa, särkeä, lahdata. En toimi yhteistyössä maailman kanssa, enkä tiedä tulenko koskaan toimimaan. En nuku öisin, upotan sormet tuhkaan erottaakseni todellisuuden kuvitelmasta. Uhkaan itseäni. Kofeiinia, adrenaliinia, kodeniinia, punaviiniä.

Ja tässä mä taas juon kylmää kahvia.

Kahtakymmentä vaille viisi. Aamulla. Kolmen tunnin kuluttua istun ruuhkabussissa, matkalla suorittamaan ja todistelemaan yhteiskuntakelpoisuuttani. Todellisuudessa tahtoisin olla matkalla levykauppaan tai alkoon, ehkä rautatieasemalle tai viinilasilliselle. Mutta mä menen toteuttamaan muiden odotuksia. Sosiaalivirkailijat ja verorahojensa perään valittajat pysyvät tyytyväisinä, toistaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti