sunnuntai 30. syyskuuta 2012

TÄYTYY USKOA, ETTEN OLE AINOA

Ei mun ihmiset, eikä mun maailma. Mun tuhkakuppi on käännetty ylösalaisin liian monta kertaa ja oon nähnyt liikaa unia siitä, et sulla on taas kaikki hyvin ja annat vaan olla, auttaa. Haluan paeta jonnekin, missä ei ole olemassa ketään tai mitään. Yli maailman laidan, niin ettei enää koskaan tarvitse nähdä kuin värivaloja ja oma mieli, joka on täynnä tyhjyyttä ja todentuntuista, keinotekoista onnellisuutta. Mulla on ikävä oloa, joka tunkeutuu kuiskauksina ihon alle, eikä päästä irti, ei edes tahtoisi. Silmät sulkiessa ajalla ei olisi merkitystä, se kulkisi jos olisi kulkeakseen. Millään ei olisi merkitystä, sillä olisi vain hetki jota ei välttämättä todellisuudessa edes olisi. Enkä mä eläisi todellisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti