sunnuntai 30. syyskuuta 2012

TÄYTYY USKOA, ETTEN OLE AINOA

Ei mun ihmiset, eikä mun maailma. Mun tuhkakuppi on käännetty ylösalaisin liian monta kertaa ja oon nähnyt liikaa unia siitä, et sulla on taas kaikki hyvin ja annat vaan olla, auttaa. Haluan paeta jonnekin, missä ei ole olemassa ketään tai mitään. Yli maailman laidan, niin ettei enää koskaan tarvitse nähdä kuin värivaloja ja oma mieli, joka on täynnä tyhjyyttä ja todentuntuista, keinotekoista onnellisuutta. Mulla on ikävä oloa, joka tunkeutuu kuiskauksina ihon alle, eikä päästä irti, ei edes tahtoisi. Silmät sulkiessa ajalla ei olisi merkitystä, se kulkisi jos olisi kulkeakseen. Millään ei olisi merkitystä, sillä olisi vain hetki jota ei välttämättä todellisuudessa edes olisi. Enkä mä eläisi todellisuudessa.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

TILANNERAPORTTI

Ja oli mulla asiaakin. Voitteko jotkut ihmiset olla olematta ja minä oon tässä ja nyt minä.

maanantai 24. syyskuuta 2012

HUOMENTA, MUSTAA KAHVIA JA TÄYSI POSTILAATIKKO

Päässä suhisee ja hukun tähän karuselliin mun asunnossa. Maailmanlopun meininkejä ehkäpä.

OKSENNUSAKVAARIO

Mut mä en tajuu mitä tapahtuu, kujasin viikko ikinä mitä. Istun koulussa kello on 3:21 mitä. Mulla on kilo juustoo ja kahvii vähän. Valdemar olis jees ja ra(s)tapoju jota vois silitellä ja halailla plus pussailla ja syödä sen kaa pizzaa paljon, niin ja päihteitä käyttää. Mulla on yksinäinen koti jossa on tyhjää ja sit siellä on sotkua myös. Kuka muuttais mun luo asumaan ja tekis ruokaa alasti? Mielellään myös tiskais ja omistais imurin. Tai edes sängyn. Mä oon kuja mä selitän enkä ehkä kestä koska mulla on varpaat ja ulkona on pimeetä. Aion juoda nyt kahvia.

tiistai 18. syyskuuta 2012

KEMIKAALIKARUSELLI

Nukuin vessan lattialla ja join neljä kuppia teetä. Silmät kiinni on psykedelia. //Näin Unta Mielenkiintoisista Sienistä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

VAINAJIEN PIRITANSSI HAUDALLA (Hämäriä otteita puhelimen kamerasta sekä päätä seinään)

Tulin tänään kotiin kuudelta aamulla, eilen join ehkä yhden liikaa ja toissapäivänä maailma oli psykoosi. Nyt ei ole kuin haurasta verkkoa silmien edessä ja sumuista huminaa nielussa. Mustaa mustaa mustaa välissä mun korvien. Argentiinalaista tangoa takaraivolla. Mennäänkö naimisiin huomenna?

torstai 13. syyskuuta 2012

RIKOTAAN SÄÄNNÖT KUTEN GUANTAMON VANKILA, MUT MITÄÄN HELVETIN KISSAA EI HANKITA

Päihteitä ja mun uus kukkakuosinen peitto. Nenässä haisee tuhkakuppi ja suussa maistuu tuleva. Mulla on hiuksissa päivänkakkara. Nimeni on ei ole nimeä tänään. Tai huomennakaan.

maanantai 10. syyskuuta 2012

JOTAIN TÄYTYY TEHDÄ TÄNÄÄN, HUOMENNA ON LIIAN MYÖHÄ

Lennän yllä kaupungin katujen, kirjoitan vihani purppuranpunaisin lausein ja kerään lasinsirpaleita matkalla kohti tuhoa. Piirrän verisiä lauluja kasvoillesi ja huudan koko maailmalle. Mustelmaisia polvia särkee ja silmistä valuu mustaa kahvia likaiselle lattialle. Käytettyjä astioita lojuu jokaisessa nurkassa ja pöydällä makaa tyhjä viinapullo. Täällä ei mahdu liikkumaan, enkä edes tahtoisi.