lauantai 30. kesäkuuta 2012

ANTAKAA TILAA, ANTAKAA ILMAA

  Täällä kirjoittaa hourupäinen, erakoitunut ja ahdistunut. Mä en ole nähnyt viikkoon ketään. Jumalauta viikkoon. Tänään etsin tieni kohti ihmismaailmaa ja koitan välillä elää ja antaa ehkä muidenkin elää. Ostan paljon viiniä ja enemmän tupakkaa, laitan puhelimen pois päältä enkä ajattele enää mitään. Tahtoisin mennä metsään istumaan, mutta pelkään eksyväni. Voisin lähteä kymmenen kilometrin päähän metsään, jonka tunnen kuin päänsäryn sunnuntaiaamuna. Ainiin, mutta sinnehän rakennetaan kerrostaloja.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

OVATKO VUODET MEILLE VAIN LIIAN PITKIÄ

Lauantaina tanssin jalkani niin kipeiksi, että vieläkin sattuu. En jaksanut välittää edes siitä, etten ollut enää ollenkaan järjissäni. Pitkät ruskeat hiukset pitivät minusta kovin, mutta peräännyin jälleen. Tällä kerralla en joudu katumaan. Nyt mun on vaan pakko päästä pois. Kirjastoon melkein kymmenen euron lasku. Miksi sun täytyy näyttää päivä päivältä paremmalta ja olla jonkun muun. Miksi mun pitää olla täällä, ja sun mun päässä menin minne vaan.

torstai 21. kesäkuuta 2012

HYVÄÄ HUOMENTA PÄRÄYTTÄVÄ MAAILMA

Heräsin puoli kuusi päivällä enkä nuku taaskaan, vaikka pitäisi. Miksei maailma voisi pyöriä öisin ja antaa mun nukkua päivien yli. Öisin istuisin portailla ja katselisin taivaalle. Istuttaisin paprikaa ja chiliä pieniin ruukkuihin enkä käyttäisi sateenvarjoa koskaan. Ihan kuin nytkään käyttäisin. Mulla on mun seinän väriset hiukset ja asfaltin väriset huulet, enkä enää koskaan tahdo muun värisiä hiuksia. Mä olen juonut älyttömiä määriä teetä tänään, vaikken yleensä ikinä tee niin. Ne maistuu kaikki samalle, vaikkei pitäisi. Paitsi vihreä tee, sellainen missä ei ole mitään ylimääräistä. Minä vihaan päiviä ja aurinkoa.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

SAMA JUTTU ERI PÄIVÄ, EI MUUTU MUUKS, HUOMINEN EILISEKS, VIIME VIIKKO VIIME KUUKS

Saako ihminen lakata olemasta, jos tarpeeksi tahtoo? Sinä lauloit silloin, kun radiossa soi se tietty biisi. Kuunneltiin aina öisin radiota joka särisi, kun nousin istumaan herättyäni verhojen välistä pilkistäviin auringonsäteisiin aamuyöstä. Kerran sinä ensimmäisenä kesänä istuin ikkunallasi toisessa kerroksessa heilutellen varpaitani pihapuun yläpuolella. Mun kirjat on vieläkin siinä hyllyssä, johon ne jätin. Siivosin sen hyllyn monesti, pyyhin pölyt paidallani. Viileänä syysyönä parvekkeella kerroit mulle asioita ja mä kuuntelin. Mietin, kuinka kauan sitä kestäisi. Jos joutuisinkin luopumaan. Saisinpa vielä kerran kertoa, kuinka paljon sua rakastan. Tai tuhansia kertoja, ihan niinkuin ennen.