sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

NÄEN SINUT IKKUNASTA PIKKUVELI

Huomenna mä pääsen täältä pois, edes hetkeksi. Jokaikinen päivä haaveilen siitä, kuinka vielä jonakin päivänä lähden, vaikka nyt jo tiedän kuitenkin palaavani. Palaan, vaikkei mulle ole täällä enää mitään nähtävää. Mä tunnen jokaisen lähiön ja jokaisen kujan. Jokaisen moottoritien ja jokaisen torin. Tahdon valloittaa uuden kaupungin, kävellä uusia katuja ja löytää uusia lähiöitä. Ehkä mä vielä jonain päivänä uskallan lähteä.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

IKUISESTI LUPASIN OLLA VAIN SUN

Mä olen ommellut, maalannut, leikannut. En vieläkään osaa. Mä olen lukenut, voisin lukea vuorokausia perätysten, juoden kahvia ja polttaen sätkiä. Rakastan tän kirkkaanpunaisen huulipunan tuoksua, en käyttänyt tätä koko kahden vuoden aikana kuin kerran, et varmasti muista. Muistatko sen, kun värjäsin hiukseni niin kuin pyysit? Annoin sulle jumalauta kaiken mitä pyysit. Koskaan se ei riittänyt, silti olisin valmis tekemään sen milloin vain uudestaan. Milloin vain milloin vain milloin vain mä lupaan sen. Voin vain kuvitella, mitä tälläkin hetkellä teet. Se kuvottaa mua.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

SISKO ÄLÄ MENE ALAS HELVETTIIN

Ikkunan välissä on niitä neljä kuollutta. Kärpäsiä. Toisinaan pelkään niiden heräävän eloon huomaamatta. Taivas oli taas yhtä harmaa, ja naapurin mummuihminen oli jälleen kiukkuisen näköisenä lyömässä lumikinoksia kävelykepillään. Teinityttöjen kengät jalassaan, niinkuin aina. Ja siellä se on jokainen kerta, kun katson ikkunasta valoisaan aikaan. Tänään siinä likaisen ikkunaruudun äärellä päätin taas kirjoittaa kirjan, jossa taivas on vihreää, välkkyvää savua ja ihmisillä kaikilla on käärmeenkieli. Kirjassa ei olisi kärpäsiä, paitsi ehkä sittenkin, mutta sitten niitä olisi oltava paljon. Ja niillä olisi ihmisen hampaat, mutteivät ne söisi mitään. Joet virtaisivat vaaleanpunaista viiniä ja joen varren kirkkaan keltaisissa talossa asuisi onnellisia ihmisiä. Kauempana vain kaksipäisiä ja kissansilmäisiä. Ehkä mä huomenna kirjoitan sen kirjan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

ENKÄ VETÄMÄS SUBUJAS PÖNTÖSTÄS

Savua oli paljon. Ei ollut kuin savua. Ja ehkä me. Tai ei sittenkään me, vaan sinä ja minä. Rikon parisuhteita, leikin tunteilla, teen naisia mustasukkaisiksi, mutta silti rakastan vieläkin vain sitä, jota en enää koskaan tule saamaan, ja haaveilen vain niistä, joita en koskaan myöskään. Vihaan sitä, kuinka paljon päihteiden vaikutuksen alaisena tulee ajateltua, ja vielä julkistettua kaikki ajatuksensa. Tämän jälkeen oli katuvaloja, jotka välkkyivät tien reunan läpi. Välkkyy, pelkäsin. Oli auto, joka pysähtyi. Eivät välkkyneet, vieläkin pelkäsin. Miksi oli lähdettävä sinne, missä ei ollutkaan luvattua? Sain vain sateessa kihartuneet hiukset. Auto hävisi, eivät tappaneetkaan. Yritin valokuvata eilistä savuista luolaa, otin yhden kuvan ja sitä katsomatta poistuin, kuva on pelkkää punaista ja oranssia.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

VOISIN RUVETA KANNABIILIKSI


Korvissa kaikuu kaikuu. Olisi aika sulkea ihmisten silmät siltä, etten aina ole ollut siellä missä olisi pitänyt. Tai sulkea edes verhot, vaikkei täällä ketään koskaan olekaan. Tänään eräs uhkasi alkavansa kannabiiliksi. Nauratti. Tänään unohdin myös miten hengittää, sisäelimet olivat liekeissä ja pyrkivät ulos. Enhän minä sinua rakasta, tiedäthän. En rakasta kaltaisiasi ihmislapsia nyt ainakaan, enkä varmaankaan huomennakaan, vaikka tahtoisinkin kävellä paljain jaloin kivisiä katuja ja rakastua aina uudelleen uudelleen.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

TÄMÄ ON MINUN PISPALA

Josko valvoisin vielä tämän yön, joisin aamukahvin mustana kuudennen kerroksen parvekkeella, polttaisin kahvikupillisen verran tupakkaa. Katselisin vanhoja valokuvia keittokomeron lattialla, lapsilukottoman uunin edessä, kuvia siltä kesältä jona rakastuin. Maalaisin itselleni ruosteenpunaiset viikset isoäidin vanhoilla öljyväreillä, joisin tyhjäksi sen viinipullon, joka on ollut kaapissa viime joulusta. Kuuntelisin radiosta iskelmää, polttaisin salviasuitsukkeita ja tupakoisin sisällä avaamatta ikkunaa, nukahtaisin aamuyöllä humalassa keittiön räsymatolle. Josko silloin olisin vihdoin onnellinen.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

KAPINA ON HYVÄÄ KUNTOUTUSTA - VALTAVA VIHAPUHE HUVITTAA LÄHINNÄ POIKIA

Horjuvia askeleita Hervannan lumisilla kaduilla. Söin jonkun salaatin pizzeriassa ja poistuin. Kaksikymmentä minuuttia lumisateessa, keskittyessä pystyssä pysymiseen. En muistanut miltä tuntuu laskuhumala. Sekakäyttö. Lumisade. Aivan vitun sama. Tänään aioin siivota, päädyin liimaamaan seinille yleisliimalla.