lauantai 31. maaliskuuta 2012

ASA POSTITTAA POMMIA VANHASEN MASALLE

Ei oo ihme jos kytät ei saa teitä ikinä kii ku idiootit murtaudutte omiin asuntoihi
Hiihtopipot naamalle, sit lähetään baanalle
Laittaisitteko tilille vähän rahaa, koska olen oksettava, nautin toisten kärsimyksistä ja mulla on darude. Tarvitsen siis aamupäiväkohvia, ennen kuin uskallan lähteä ovesta ulos. Eilen keksin, kuinka mieletöntä olisi omassa kodissaan kuunnella paskaa räppiä bisse kädessä ja katsella ulos. Rakastuin myös uudelleen ajatukseen omasta parvekkeesta. Se saatanan punainen nahkasohvakin odottaa vieläkin kaupassa. Ai niin, miten löytää täysin tuntematon ihminen?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

PRATAR DU LAHNA?

Lupaa mulle, että vielä jonain päivänä mulla on parveke kaukana täältä, ja siellä parvekkeella kasvaa turkoosissa lintuhäkissä tomaattia. Parveke, jonka pöydällä asuu auringonvalo ja tuhkakuppi.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

KALANMAKSAÖLJYÄ, NICK CAVE JA PÄIVÄ KAHDEKSANKYMMENTÄKOLME

Mä olen monta päivää yrittänyt kirjoittaa, mutta jokaisella kerralla olen päätynyt pyyhkimään kaiken kirjoittamani pois. Nytkin olen pyyhkinyt jo monen monituista lausetta pois, sillä jokatoinen kirjoittamistani sanoista särähtää korvaan liikaa. En saa sanotuksi sitä, miltä tuntuu.
    Vuosi sitten istuin viikon punaisella nojatuolilla, kuuntelin Nick Cavea ja itkin. Nyt olen itkenyt kahdeksankymmentäkolme päivää, en edes muista missä kaikkialla. Bussissa, keittiössä, yleisessä vessassa, kadulla, parvekkeella, sillä samalla nojatuolilla. Ihmisten nähden, yksin ja yhdessä. Sanovat aina, että ongelmien myöntäminen ja niiden ääneen sanominen helpottaa. Niin, mun on paha olla, nyt mä sen myönnän kai ensimmäistä kertaa, mutta auttaako se? En jaksa uskoa. En tiedä, uskallanko sanoa asioita näin suoraan, enhän mä koskaan sano. Olenko väärässä, jos sanon, ettei mikään tunnu miltään, eikä mistään tule mitään.
    Joskus voisin miettiä kahteen kertaan, mitä sanon julkisesti ja millaisen kuvan annan itsestäni täysin tuntemattomille ihmisille. En tiedä.
    -Rakkaudella Minä, päivänä kahdeksankymmentäkolme, punaisella nojatuolilla Nick Caven Murder Ballads -levyn soidessa.

torstai 8. maaliskuuta 2012

POIKA, SÄ ET PÄÄSE PARATIISIIN

Itsetuhoa pirinistejä tavoittelemanne henkilö puhuu toista puhelua Rauli Badding uusi tuoppi itkua ikävä viha rakkaus kuolema, muut tekee minä lennän. Tule minun kotiini rakasta, tapa. Se olet sinä, eikä kukaan muu, ja se olen minä, eikä kukaan muu. Ja sinä toinen varmasti nauroit sisäisesti katketaksesi, jälleen uusi ongelma sinun lisäksesi. Mä en hae kuuta taivaalta, mutta kaljan voin tuoda. Etkö vielä voisi, keitän vaikka kahvia. Saanhan saanhan saanhan, älä mene älä anna minun kuolla äläkä anna sille toiselle. Itse en lupaa samaa. Ole minun vielä tämä pieni suuri hetki, anna mun joohan.